sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Mieleenpainuvia animekohtauksia osa 1 – Sangatsu no Lion

En voi uskoa, että en vieraillut omassa blogissani kertaakaan huhtikuun aikana. Harmittaa, sillä vähintään kerran kuussa postauksen tekeminen on osoittautunut hyväksi tahdiksi ja haluaisin olla edes vähän säännöllinen blogin(kin) kanssa. Yritän, etten enää koskaan luisuisi, varsinkin kun kirjoitusaiheita olisi listattuna niin paljon tulevaa varten!

Taisinkin viimeksi puhua, että olisi mukava kirjoittaa jotain animesta. Pyörittelin mielessäni yhtenä päivänä mieleen jääneitä animekohtauksia ja samalla tajusin, että tästähän olisi kiva tehdä postaussarja blogiin! Aloitettakoon tämä sarja siis Sangatsu no Lionin ensimmäisen jakson melkein ensimmäisellä kohtauksella. Anime kertoo sulkeutuneen päähenkilöpojan Rei Kiriyaman kasvutarinan. Kiriyama on 17-vuotias yksin asuva lukiolainen ja "japanilaisen shakin" shogin mestariosaaja. Kiriyaman on hankala päästää muita ihmisiä lähelle, mutta hänellä on muutama lähempi tuttavuus, kuten Kawamoton sisarukset. Anime seuraa lähinnä Kiriyaman taistelua yksinäisyyttä ja omia ajatuksia vastaan. Onneksi huumoria, värikkäitä ja lämpimiäkin kohtauksia löytyy aina välillä synkistelyn tasapainoksi. Animea näytettiin lokakuusta 2016 maaliskuulle 2017 ja siinä on 22 jaksoa.

Sangatsu no Lion on visuaalisesti ylipäätään kaunis ja erilaiset tunnelmat sekä päähenkilön tunnetilat on saatu luotua todentuntuisiksi ja samaistuttaviksi. Tämä minun mieleenpainunut kohtaus on sellainen, missä Kiriyama esitellään katsojalle ensimmäistä kertaa. Hän herää kotonaan, pukee, lähtee juna-asemalle, matkaa shogi-saliin ja aloittaa pelin. Erittäin hienoksi näin tavanomaisten askareiden kohtauksen tekee se, ettei siinä puhuta lainkaan.


Katsojalle esitellään ensin päähenkilön ulkonäkö puolikuvassa: tavanomaisen näköinen japanilainen teinipoika. Kun siirrytään näyttämään tämän ympäristöä, selviääkin yhtäkkiä liuta uutta tietoa hahmosta. Kiriyama herää yksin avarasta huoneesta, jonka taustalla näkyy muuttolaatikoita, tyhjiä kuppinuudelipurkkeja, koululaukku, shogi-lauta, kalenteri. Pääosin huone on kuitenkin tyhjä lukuunottamatta keskellä lattiaa olevaa futonia. Ei tavaroita, ei muita ihmisiä.





Tällaisella esitystavalla päähenkilöstä selviää oikeastaan enemmän, kuin animessa hyvin perinteisellä alkuhöpötysselityksellä "olen 16-vuotias, käyn lukiota ja olen aina vähän myöhässä tehepero~". Katsojalle annetaan kaikki tarvittava tieto oikeanlaisen mielikuvan muodostamiseksi hahmosta. Mielestäni kohtaus alleviivaa heti Kiriyaman yksinäisyyttä ja alakuloisuutta. Hän herää laiskasti, tuijottaa tyhjään, juo vettä, koska on pakko ja pukee vastentahtoisesti. Tunnelma on masentava ja hetki samaistuttava omiin yksinäisyyden tunteisiin, joita varmasti jokaisella on joskus ollut.



Kiriyaman lähtiessä ulos animaation kauneus hyppää silmille vielä enemmän. Tietysti myös ympäristö kertoo päähenkilöstä ja tapahtumapaikoista, mutta kaunista taustataidetta ei vain voi olla katsomatta jo sen ihanuuden takia! Kauneus ilmenee myös erilaisella kikkailulla: animaatio on tehty välillä sen näköiseksi, että se olisi kuvattu kameralla. Esimerkiksi Kiriyaman avatessa oven, valottuu kuva hetkeksi. Mielestäni tällaiset efektit ovat erittäin kauniita ja luovat myös seesteistä tunnelmaa. Ulos astuessa ja äänitehosteiden lisääntyessä alkaa myös musiikki, joka on hento akustinen ranskaksi laulettu haikea kappale. Se tukee upeaa ympäristöä ja mielestäni symboloi alullaan myös sitä, että Kiriyama on tosiaan astunut ulos hiljaisesta hiirenkolostaan keskelle Tokion vilinää.



Kiriymalla on koko kohtauksen ajan välinpitämätön, tyhjä ilme. Mitä tahansa ihanaa ja upeaa ympärillä onkaan, ei hän huomaa sitä. Päähenkilö on selvästi omassa maailmassaan, johon muilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta päästä. Ilme on samaan aikaan mielestäni väsynyt ja kertoo siitä, että tällä 17-vuotiaalla on suuria taakkoja kannettavanaan. Kohtaus kestää useita minuutteja, eikä ilme pienestikään värähdä erilaiseksi. Ensimmäisen lyhyen lauseen Kiriyama sanoo lähes 10 minuuttia jakson alkamisen jälkeen, mutta katsoja tietää hänen luonteestaan ja elämästään jo paljon. Kohtaus ei missään nimessä ole tylsä, vaan vie juonta eteenpäin ja pitää katsojan mielenkiinnon yllä olemalla pienieleisen informatiivinen.


Tiivistettynä tämä kohtaus jäi minulle mieleen symboliikkansa ja kauneuden takia. Sangatsu no Lion on ylipäätään täynnä molempia. Vastaavia kikkoja olen toki nähnyt käytettävän ennenkin niin animaatiossa kuin elokuvissa, mutta silti tämä anime käyttää hyväksi kohtauksessa omia tyylikeinojaan. Kohtausta on pakko seurata tarkasti, sillä se tuo esille asioita kuin kuiskaten ja näinpä sitä katsovan mielenkiinto on jatkuvasti tapahtumissa. On upeaa kuinka muutamat hiljaiset minuutit kertovat kokonaisen tarinan.





Kirjoittelen tosiaan tällaisia kohtausanalyyseja aina kun mieleni tekee ihan satunnaisessa järjestyksessä! Käytän tunnistetta "animekohtaukset", jonka avulla sitten kaikki postaussarjan postaukset tulee jatkossakin löytämään. 

Jos mielessäsi on anime, josta haluaisit kuulla minun mieleeni jääneen kohtauksen, ehdota sitä minulle toki! Kommenttia vaan alas, oli sitten mitä tahansa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kehua, haukkua, huutaa, keskustella, ihmetellä, ihastella tai kysyä. Miten vaan! ♥