sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Japani tarttuu

Jotenkin tosi nolo postaus tää.
...mutta aihe oli musta hauska, joten pakko kirjoittaa.

Tästä on jo jonkin aikaa, kun pohdimme yhdessä Mein ja Ellan kanssa, kuinka paljon japanilaisia juttuja arkielämän käyttäytymiseen on tarttunut. Kuulostaa typerältä, mutta kun on yli 10 vuotta ollut tiiviisti oikeastaan päivittäin yhteydessä toiseen kulttuuriin, ei kai loppujen lopuksi ole ihmekään, että jotkut tavat tarttuvat. Tunnistatko näitä minuun tarttuneita juttuja itsestäsi?


Puheeseen tarttuneet jutut

Puheeseen liittyvillä asioilla on ollut japanijutuista minuun varmaan suurin tarttumapinta! Monet näistä tavoista nolottavat, mutta kun ne vain lipsahtavat! Alan muutenkin helposti käyttää kaverien hokemia tai jotain keksimiä sanoja ja puheen tyyliini on helppo vaikuttaa. Ensimmäinen mikä mulla tulee mieleen on "heee?!/he?", joka joskus karkaa suustani ihmetellessäni jotain. Onneksi suomalainen "hä" on melko lähellä tota. Kun olin pieni, aloin yksin ollessani käyttää "itai":ta, koska se oli mun mielestä söpön kuulosta (voi hyvänen aika), niinpä tosi helposti varsinkin kun kolautan vaikka jalan tai poltan käden johonkin huudan ton (joskus vielä sillein "itatatatatatatatatata"). Silloin nolottaa. Helposti tästä vääntyy semmonnen "it- AU" ku pitää yrittää lennosta korjata.

Käytän tietoisesti mutta hiukan pilke silmäkulmassa monia japanilaisia sanoja, joille ei ole suomen kielessä selkeää vastinetta. Eniten käytössä on varmaan mendokusai, yabai, ikemen, sasuga, shouganai ja yappari. Välillä tosin sitten nää läpällä käytetytkin sanat lipsahtaa vahingossa. Monihan käyttää englantia puheessaan (myös minä), joten tämä ei ole kaukana siitä ihan vaan by the way!

Tietysti kielen kanssa voi myös kikkailla tahalleen ja puhua rikkinäistä suomi-japani-suomi kieltä silloin kun pitää puhua jotain salaista jonkun edessä, josta varmasti tietää ettei tämä osaa japania.



Kauneusihanteet

En nykyään kauhean aktiivisesti selaile japanilaisia lehtiä tms. mutta paljon silmilleni pomppaa tyyliin ja kauneuteen liittyviä kuvia ilman sen suurempaa hakemista. En tiedä kumpi oli ensin, muna vai kana eli olenko aina ihaillut vaaleata ihoa, tummia silmiä ja hiuksia vai onko minun japani-intoilu muuttanut kauneusihannettani. Tosin Lumikki oli mun mielestä ehdottomasti kaunein prinsessa pienenä, joten ehkä tämä menee vähän käsi kädessä. Kauneustavoitteeni ovat kuitenkin siis kovin perus länsimaalaisesta poikkeavat: tykkään heleästä meikistä, silmien korostamisesta,  mutta pienistä huulista, hoikista vartaloista, söpöistä tyttömäisistä vaatteista ja jo niistä aiemmin mainituista tummista silmistä ja hiuksista vaalealla iholla. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö pitäisi muita tyylejä kauniina! Tavoittelen vaan itselleni sellaista tyttömäistä, klassista (?) lookkia.




Muita tarttuneita tapoja

Siis kumartelu ja nyökyttely. Tämä korostuu etenkin, jos on katsonut paljon jotain japanilaisia puhe- tms. ohjelmia. Kuunnellessa muut ovat hiljaa ja minä siellä nyökyttelen menemään ja teen semmosta "mm" ääntä, kun haluan tuoda ilmi sen että kuuntelen. En. Vaan. Voi. Lopettaa. Olen yrittänyt, koska toi on tosi häiritsevää, mutta heti kun lopetan kiinnittämästä huomiota tähän, yllätän itseni taas hetken päästä nyökyttelemästä. En onneksi koskaan kumartele syvään tai sentään missään tervehtimistilanteissa, mutta jos satun esimerkiksi tönäisemään satunnaista ohikulkijaa kaupungilla, saatan kumartaa vähän pyytäessäni anteeksi. Musta tuntuu, että suomalaiset ovat myös niin nöyriä, ettei tää tapa ehkä hirveästi pistä silmään. Onneksi.

Etenkin anime on voimistanut minun ihailemaani usein päähenkilöiden tapaa olla ikinä antamatta periksi. Ihailen kovaa työntekoa ja sen avulla saavutettuja tavoiteitta. Yksi esikuvistani voisikin olla Ookami kodomo no Ame to Yukin ahkera yksinhuoltajaäiti Hana. En halua tuottaa pettymystä muille tai missään nimessä olla vaivaksi. Nämä tosin ovat myös melko suomalaisia tapoja, mutta huomaan kyllä, että anime vahvistaa tällaista ajattelua.






Onko sinulla lisättävää?

2 kommenttia:

  1. Mä lisäilen japaniks sanoja puheen sekaan ihan vahingossa, ikävä kyllä teen sitä myös muilla kielillä, joten usein mun puheessani on ilosesti sekasin suomi, englanti, espanja, japani ja korea. :__D Lisäksi tuo kumartelu/nyökyttely, sitä teen. Joskus nuorempana tahallaan kumartelin kunnolla kiittäessäni koska pidin sitä jotenkin tosi söpönä ja sen seurauksena nyökkään aavistuksen edelleen kiittäessäni ja pyytäessäni anteeksi. Toi kuuntelun lomassa nyökyttely on musta ihan perus hyvä tapa, mua ahistaa jos toinen kuuntelee vaan tuijottamalla ja on muuten vaan ihan patsas. ^^''''

    VastaaPoista
  2. ihana postaus :'D Miulla menee todella paljon enkku ja suomi sekasi, varsinkin kun on yksi briteistä suomeen muuttanut kaveri (varsinkin ylioppilasjuhlissa alettiin puhua kaverin kaa enkkua vaikka hän ei edes ollut samassa huoneessa...)


    Mie en oo ikinä ees ajatellut miten j-kulttuuri vaikuttaa omaan elämään.... Mutta tajusin tätä lukiessa: paljon

    VastaaPoista

Saa kehua, haukkua, huutaa, keskustella, ihmetellä, ihastella tai kysyä. Miten vaan! ♥