tiistai 3. toukokuuta 2016

đŸŒ» KevÀÀn animet đŸŒ»

Huh, johan tÀssÀ olisi kirjoitettavaa! Cosvision ja vappu menivÀt ihan juuri, mutta ensin haluan syventyÀ nyt kevÀÀllÀ alkaneisiin animeihin ennen kuin on taas liian myöhÀistÀ. TÀllÀ kertaa kerron lyhyesti tuntemuksiani aloittamiani sarjoja kohtaan.


12æ­ł。/ Juuni-sai


MitĂ€: Kertoo 12-vuotiaan Hanabin elĂ€mĂ€stĂ€: siitĂ€ miten vĂ€lillĂ€ on hankalaa kun ei ole lapsi, mutta ei aikuinenkaan.
Miksi: Arvasin jo aloittaessa, millainen tÀmÀ sarja tulee olemaan ja osuin kaikilta puolin oikeaan. Jos olet ollut tai olet 12-vuotias perinteisen tyttömÀisen ajattelun omaava henkilö, viihdyt ehkÀ sarjan seurassa. MinÀ viihdyn lÀhinnÀ, koska tÀmÀ on vÀlillÀ naurettavan höpsö ja samalla voin miettiÀ sitÀ, miltÀ tuntuikaan olla varhaisteini. Uskon, ettÀ muhun tÀÀ olis itseasiassa mennyt ihan tÀydestÀ 12 veenÀ kerta olin tosi naaivi ja lapsellinen.



Sailor Moon Crystal Season III


MitÀ: TaikatyttöjÀ taistelemassa pahuutta vastaan.
Miksi: Minun on todella vaikea sanoa juuta tai jaata mitÀ tulee Sailor Moonin uuteen animeen, sillÀ olin teininÀ ÀlyttömÀn suuri SM-fani (ette edes voi kuvitella miten suuri). Olen suurinpiirtein kuluttanut puhki vanhan animen jaksot, lukenut mangaa, katsonut musikaalia jne. Voin sanoa, ettÀ Crystalin eka ja toka kausi olivat mielestÀni tÀyttÀ kuraa, mutta tÀmÀ nykyinen on herÀttÀnyt vÀhÀn toivoa. TÀtÀ on kyllÀ lÀhinnÀ pakko katsoa, sillÀ Sailor Moon on ollut silloin aikoinaan niin iso osa elÀmÀÀni.



ćƒ•ăźăƒ’ăƒŒăƒ­ăƒŒă‚ąă‚«ăƒ‡ăƒŸă‚ą / Boku no Hero Academia


MitÀ: Sanoisin, ettÀ "zero to hero" eli sankareita ja pÀÀhenkilön suuri unelma tulla myös sankariksi.
Miksi: Aloitin tÀmÀn katsomisen, sillÀ olin kuullut kehuja mangaa lukeneilta tyypeiltÀ. Olen todella huono kommentoimaan tÀtÀkÀÀn sarjaa, sillÀ tÀmÀn tyyppiset shounen sarjat eivÀt yleensÀ ole minun palani kakkua. Pystyn kyllÀ nÀkemÀÀn, miksi tÀmÀ on useiden mielestÀ tosi hyvÀ: juoni on kliseisyydestÀÀn huolimatta mielenkiintoinen, animaatio hienoa, hahmot ovat jÀnnÀn nÀköisiÀ, musiikki sekÀ tunnelma mukaansatempaavaa. Mulla vÀhÀn tökkii esimerkiksi sarjan "amerikkalaistyylisyys" ja se, ettÀ hahmot eivÀt miellytÀ minun esteettistÀ silmÀÀni. JÀnnittÀvÀÀ kuitenkin nÀhdÀ, miten Boku no Hero Academia lÀhtee etenemÀÀn!


文è±Șă‚čăƒˆăƒŹă‚€ăƒ‰ăƒƒă‚°ă‚č / Bungou Stray Dogs


MitĂ€: MysteerejĂ€, taikavoimia, nĂ€ttipoikia, huumoria ja menneisyyden kelaamista.
Miksi: Katso, jos et ole kyllĂ€stynyt "he he hee hassu naama xD" -huumoriin ja tunnelman Ă€killiseen vaihtumiseen. Omasta mielestĂ€ni sarja olisi toiminut jommalla kummalla otteella paremmin. Valitsisi nyt joko cooliuden tai kreisikomedian! Joissakin sarjoissa nĂ€iden kahden yhdistĂ€minen on toteutettu hyvin, mutta Bungou Stray Dogsissa asiat tuntuvat vĂ€kinĂ€isiltĂ€ ja pÀÀlle liimatuilta. Onneksi on melkein hyvĂ€n nĂ€köisiĂ€ animepoitsuja. Tosin miksi kaikilla on hiuksissa jotain vikaa ja melko nolot hahmo-designit muutenkin? (Se yskivĂ€ jĂ€bĂ€ naurattaa mua joka kerta ruudulla ollessaan!)


ă”ă‚‰ă„ă‚“ăă†ăƒăŁăĄ / Flying Witch


MitÀ: Makoto on noita ja muuttaa maalle asumaan sukulaistensa luo. Sarja seuraa, mitÀ kaikkea mukavaa noidan arkeen voikaan kuulua.
Miksi: Jos haluat rentoutua ja irtautua huolista Japanin maaseudulla, katso Flying Witchia. Tunnelmaltaan tÀmÀ muistuttaa mielestÀni hiukan Non Non Biyoria. Itse pidÀn toisinaan tÀllaisista "ei mitÀÀn erikoista" sarjoista, varsinkin silloin kun olen vÀsynyt. Ihanaa pÀÀstÀ tunnelmoimaan ja todella kevyeeseen mielentilaan. Mukavia jutuja ja mukavia hahmoja. Helppoa katsottavaa.



キă‚șăƒŠă‚€ăƒŒăƒăƒŒ / Kiznaiver


MitÀ: Pohdintaa siitÀ, voiko kipu yhdistÀÀ ihmisiÀ.
Miksi: Jos pidÀt synkÀstÀ tunnelmasta, pohdinnasta ja kauniista hahmoista. Toisin kuin Bungou Stray Dogs, tÀmÀ sarja on toistaiseksi onnistunut kannattelemaan huumori- ja vakavuusvaakakuppeja tasapainossa. Toivon, ettÀ jatkossakin sarja pysyy tÀssÀ, eikÀ kompastu liioitteluun kummassakaan. Voisin toki epÀillÀ, ettÀ teiniangsti mahdollisesti kasvaa liian suuriin mittoihin jossain jaksossa. Toivottavasti niin ei kÀy, sillÀ toistaiseksi Kiznaiver on vaikuttanut ihan lupaavalta. Idea on jÀnnittÀvÀ ja ajatuksia herÀttÀvÀ filosofisella kysymyksellÀÀn ihmisyydestÀ. Olisi mukavaa nÀhdÀ, ettÀ anime jatkaisi eteenpÀin persoonallista reittiÀ.



ăăŸăżă“ / Kuma Miko


MitÀ: PÀÀhenkilö Machi haluaa böndeltÀ kaupunkiin kÀymÀÀn lukiota. Machi ei tosin tiedÀ juuri elÀmÀstÀ kylÀnsÀ ulkopuolella, mutta onneksi on Natsu-karhu auttamassa.
Miksi: TÀmÀ on kevyttÀ slice-of-life huumoria, joten jos olet sellaisen animen kaipuussa niin miksipÀ ei Kuma Miko? Machi on supersöpö ja noh Natsukin on! En tiedÀ, kÀykö tÀmÀ pidemmÀn pÀÀlle hiukan tylsÀksi, mutta tÀhÀn mennessÀ on ollut ihan mukavaa seurata Machin toilailuja tÀmÀn yrittÀessÀ kaupunkilaistua. TÀÀ on ihan jees ja vÀlillÀ vitseille naurahtelee.



ネトă‚Čăźć«ăŻć„łăźć­ă˜ă‚ƒăȘă„ăšæ€ăŁăŸ? / Netoge no Yome wa Onnanoko ja Nai to Omotta?


MitÀ: Rusian eikun siis Hideki on erittÀin tietoinen internetissÀ piileskelivistÀ catfisheistÀ eikÀ nÀin ollen usko, ettÀ nettiroolipelin tyttöhahmot voivat olla oikeassa elÀmÀssÀ tyttöjÀ. Mutta kuinkas sitten kÀvikÀÀn?
Miksi: Oletko sillÀ tavalla outo, ettÀ pidÀt haaremisarjoista, nörttien itseironisesta vitsailusta, slice-of-lifesta ja söpöistÀ animutytyistÀ? Hei niin mÀkin! Ja psst lisÀksi haaremisarjojen pÀÀhenkilöpojat on kaikessa tylsyydessÀn söpömpiÀ ku kaikkien tyttöjen sarjojen pojat yhteensÀ YmmÀrrÀn hyvin, ettÀ tÀmÀ ei moneen iske, mutta mun mielestÀ tÀmÀ on hauska sarja. Ei NetoYome nyt mikÀÀn mieleenpainuva ja suurin suosikki ole, mutta saa minut kyllÀ nauramaan. Hahmotyypit on sitÀ mitÀ haaremisarjoiltani odotankin: on perinteiset tsunderet ja opettajat jne. Nörttijutuilla vitsailu iskee, kun voi joihinkin osaltaan samaistua. Hyi kamala, normoja!


ć‚æœŹă§ă™ăŒ? / Sakamoto desu ga?


MitÀ:Sakamoto on super kakkoii jÀbyli. Kaikki mitÀ Sakamoto tekee, hÀn tekee coolisti. Kaikki pitÀvÀt hÀnestÀ, elleivÀt ole kateellisia tÀmÀn ultimaattisesta cooliudesta. Loppujen lopuksi kateellisetkin kÀÀntyvÀt Sakamoton ihailijoiksi.
Miksi: Jos olet valmis nauramaan! Olen tĂ€llĂ€ hetkellĂ€ nĂ€hnyt kaksi jaksoa Sakamotoa ja jutut ovat saaneet minut hekottamaan Ă€lyttömyydellÀÀn. Naurattaakohan yksi vitsi kuitenkaan 13 jakson jĂ€lkeen? Toivottavasti!



ç”°äž­ăă‚“ăŻă„ă€ă‚‚ă‘ă ă‚‹ă’ / Tanaka-kun wa Itsumo Kedaruge


MitÀ: Tanaka-kun on sarjan nimen mukaisesti aina vÀsynyt. HÀnen ympÀrillÀÀn on kuitenkin monenmoisia henkilöitÀ auttamassa hÀntÀ jotenkin suoriutumaan pÀivÀn askareista.
Miksi: TÀmÀn sarjan avainasemassa ovat hahmot. MikÀli pidÀt hahmojen avulla etenevÀstÀ animesta, tÀmÀ voi olla mielestÀsi mukava sarja. Itse pidÀn Tanaka-kunista ja siinÀkin on varsin onnistunutta huumoria. Sarjan tyypit ovat kaikki omalla tavallaan todella suloisia niin ulkoisesti kuin luonteeltaankin. Tanakan rauhallisuus tarttuu itseenkin animea katsellessa, sillÀ koko animen tunnelma on seesteinen. Yksi mukava anime lisÀÀ tÀllÀ kaudella!



ćź‡ćź™ăƒ‘ăƒˆăƒ­ăƒŒăƒ«ăƒ«ăƒ«ć­ / Uchuu Patrol Luluco


MitÀ: LyhÀri Lulucosta, joka haluaisi olla mahdollisimman normaali tyttö, mutta kappas keppanaa eihÀn semmoinen kÀy pÀinsÀ!
Miksi: Visuaalisesti mielenkiintoisen nÀköinen anime. Haluan antaa vielÀ erityismaininnan hienosta ed:stÀ! Sarja on tÀysin huumoripohjainen ja ihan hauska. Just huikkasin siskolle, etten osaa kirjottaa tÀstÀ mitÀÀn muuta kun "hieno, ihan jees". JÀÀkööt tÀmÀ siis tÀhÀn.





Semmosia alkumielipiteitÀ! Mielenkiintoista nÀhdÀ, miten nÀmÀ tÀstÀ vielÀ muuttuvat. Muutama anime on vielÀ, joita haluaisin alkaa katsomaan, mutta saa nÀhdÀ ehdinkö ottamaan tÀlle kaudelle enÀÀ lisÀÀ tuijotettavaa. PitkÀstÀ aikaa myös droppasin jotain, nimittÀin Mayoigan. SyinÀ olivat ihan liian liioiteltu dramaattisuus, suuri mÀÀrÀ hahmoja joita ei syvennetÀ ollenkaan, juonen ennalta-arvattavuus ja kaikinpuolinen tylsyys.

Katsotko sinĂ€ nĂ€iden lisĂ€ksi jotain muuta tĂ€mĂ€n kauden animea, jota suosittelisit? Oletko kanssani samaa vai eri mieltĂ€ kevĂ€tkauden animeista? Haluatko kuulla tarkennusta jostain sarjasta? Muuta sanottavaa? Kommenttia tulemaan! ♥

Ei kommentteja:

LÀhetÀ kommentti

Saa kehua, haukkua, huutaa, keskustella, ihmetellĂ€, ihastella tai kysyĂ€. Miten vaan! ♥